#74 Elämä.

Tää nyt on taas vähä tämmönen kirjotus mitä moni tuskin ymmärtää.

Kun miettii liikaa elämää ja menneisyyttä, yleensä käy näin.

Elämä loppupeleissä on aika yksinkertaista, vaikkei se sitä ikinä olekaan.

Elämä on vain peli, jossa me kaikki hävitään. Meistä ei kukaan selviä täältä elossa, eikä meidän teot lopulta merkitse yhtikäs mitään. Siltikin, tekojen hetkellä ne merkitsee meille suuria asioita, mutta vain meidän aikana, siksi niillä ei oo lopulta mitään merkitystä. Elämä maapallolla on yks käsittämättömän ihmeellinen juttu, mutta se ei merkitse mitään maailmankaikkeuden ajassa. Ihminen syntyessään on upea olento, miljoonien ja miljoonien vuosien kehityksen huipentuma, joka opettelee ja kokee kaiken aivan uutena, viattomana. Lapselle mikään asia ei oo viallinen, kaikki uusi opittu asia on ennennäkemätöntä ja oikein, ennenkuin toinen kokeneempi ihminen tulee ja opettaa oikean ja väärän.

Siltikään me ei ehkä merkitä mitään maailmalle. Ehkä me ollaan kaiken päätepiste, johon kaikki lopulta loppuu. Silloin me merkittäis jotain. Tai sitten jossain tuolla on vielä paljon kehittyneempiä olentoja, jotka tietää kaikesta niin paljon enemmän kuin me. Me tuskin koskaan saadaan tietää sitä, ei ainakaan minä ja sinä jotka luetaan tätä nyt.

Elämän tarkoitus tuskin on mitenkään ihmeellisempi kun vaan lisääntyä. Sama pätee kaikkiin muihinkin. Eliöt lisääntyy, eläimet lisääntyy, kaikki lisääntyy. Mutta mikä lopulta on lisääntymisen tavoite? Elämän jatkuminen. Jos lisääntyminen on lopulta elämän tarkoitus, mihin se sitten loppuu? Kuolemaan. Mutta mihin kuolema loppuu? Elämään? Uudelleensyntymiseen? Vai kaiken ymmärtämiseen?

Haluan tietää mitä kuoleman jälkeen on, mutta en ihan vielä. Elämä on meille tärkeintä niin kauan kun ollaan elossa. Lopulta me kaikki koetaan loppu. Se, miten, onkin sitten eri asia.

Mä en tiedä kuinka paljon muut ihmiset miettii tällasia asioita. Mun mielestä elämä ja sen merkityksen pohtiminen on yks mielenkiintoisimpia juttuaiheita, koska noh, me kaikki ollaan tässä samalla pallolla. Sä ja mä, vaikkei tunnetakkaan ehkä milläänlailla, koetaan elämän loppu joskus ja me kaikki voitais jakaa tämä yksi (ja viimeinen?) elämä yhdessä.

Kukaan meistä ei oikeen tiedä mikä tämän kaiken tarkoitus on (jos lisääntymistä ei lasketa mukaan). Siltikin ihmisten joita oon elämäni aikana tavannut on aika vaikee jotenkin jutella tästä aiheesta. En tiedä johtuuko se siitä, että lopulta on puhe pelkästään kuolemasta. Kuolema on pelottava aihe ja niin lopullinen tapahtuma, mutta mitä me elävät siitä oikeen tiedetään? Jotkut meistä ovat kokeneet lähimmäisen, kaverin tai tutun kuoleman, mutta siltikään me ei tiedetä siitä muuta kuin että se oli heille lopullista. Mutta onko se lopulta niin lopullista meille? Ei me tiedetä.


Miks me sitten voidaan pohtia tämmöisiä asioita?

Toivottavasti jossakin on joku joka kuuntelee.